13.12.2017

Mennyt vuosi 2017 ja tuleva vuosi 2018!


VUOSI 2017


Vuoden 2017 aikana päivitimme palvelimemme uusiin tehokkaampiin palvelimiin. Lisäksi tehostimme palvelimien toimintaa ja paransimme merkittävästi kaikkien palveluidemme tietoturvaa.

Pystyimme myös yhtenäistämään palveluidemme tekniset ratkaisut, mikä on näkynyt parantuneena toiminta-aikana ja nopeutena kaikissa palveluissamme. Vuoden 2017 aikana onkin ollut vähemmän häiriöitä palveluissamme kuin koskaan aiemmin niin määrällisesti kuin kestollisestikkin.

Liikevaihtomme kasvoi myös tänäkin vuonna, josta suuri kiitos kuuluu asiakkaillemme. Kiitos luottamuksestanne!


VUOSI 2018

Vuoden 2018 aikana keskitymme palveluiden laajentamiseen ja tehostamiseen useilla eri osa-alueilla.

Webhotellipakettien tehot ja levytila

Vuoden 2018 aikana etsimme uusia keinoja lisätä webhotellipakettien saamia tehoja ilman kustannuksien nousua. Erityisesti alkuvuoden aikana teemme testejä ja sallimme palvelin kerrallaan paketeille enemmän resursseja. Pyrkimyksemme on kaksinkertaistaa pakettien saamat resurssit vuoden 2018 kesään mennessä. Tehojen lisäksi haluamme myös lisätä pakettien sisältämää levytilaa. Samoin kuten tehojen kanssa, niin tarkoituksena on kaksinkertaistaa pakettien sisältämä levytila viimeistään vuoden 2018 loppuun mennessä.

Palvelimet ja tietoturva

Jatkamme edelleen palvelimiemme nopeuden ja vakauden kehittämistä entisestään. Vanhentuneiden ja haitallisten sovelluksien seurantaa tehostetaan entisestään, jotta hetkelliset estolistoille joutumiset voidaan vieläkin paremmin välttää. Palomuurimme saavat merkittävän päivityksen vuoden aikana, jonka tarkoitus on estää tehokkaammin haitallista liikennettä.

Jälleenmyyjä Status

Keskittäville asiakkaillemme haluamme tarjota poikkeuksellisia etuja. Vuoden 2018 aikana tulee erityinen Jälleenmyyjä Status, joka myönnetään asiakkaalle, jolla on useita meillä olevia palveluita. Jälleenmyyjä Statuksella olevan asiakkaan tilit voidaan yhdistää palvelmen ja yhden hallintapaneelin alle (WHM), josta niitä on helppo hallinnoida. Lisäksi asiakkaan laskuja on mahdollista yhdistää, jotta useiden palveluiden maksaminen olisi vaivattomampaa. Asiakkaan tilaamat verkkotunnukset voidaan myös rekisteröidä saman tien tilauksen käsittelyn yhteydessä. Lisäksi asiakkaan laskuihin tulee pidempi maksuaika ja palveluita voi irtisanoa veloituksetta myös irtisanomisajan jälkeen. Jälleenmyyjä Statuksen omaavan asiakkaan asiakaspalvelu laajenee myös normaalia laajemmaksi. Jälleenmyyjä Statuksen tarkoitus on palkita keskittäviä asikkaita ja erityisesti tehdä heidän palveluiden käytöstä sekä hallinnoinnista helpompaa.

Asiakaspalvelu Chat

Asiakaspalvelumme parantamiseksi tuomme asiakaspalveluun Chat-toiminnon, eli livekeskustelun, jolla saa nopeasti keskusteluyhteyden asiakaspalveluumme. Asiakaspalvelu Chat avautuu alkuvuodesta, mutta se on jo nyt testikäytössä sivuillamme. Chat-palvelun tarkoitus on palvella esimerkiksi asiakkaita, jotka tarvitsevat nopeasti vastauksen yksittäiseen kysymykseen tai asiakkaita, joilla ei vaikkapa toimi sähköposti.

Asiakaspalvelun muutokset

Asiakaspalvelumme pyrkii jatkossa paremmin auttamaan kaikissa ongelmissa ja kysymyksissä myös asioissa, jotka eivät kuulu asiakaspalvelumme piiriin. Asiakaspalvelumme ulkopuoliset pienet ongelmat ja kysymykset pyritään ratkaisemaan veloituksetta viikon sisällä. Esimerkiksi lievästi rikkoutuneen Wordpress asennuksen korjaus tai varmuuskopion palautus asiakkaan puolesta on jatkossa veloituksetonta mikäli asialla ei ole kiire. Mikäli asialla on kiire tai se vie enemmän aikaa, niin palvelun saa edelleen maksullisena tuntityönä.

Ehtojen muutokset


Sopimusehtoihin tehdään pieniä muutoksia ja joitain sanamuotoja selkeytetään. Erityisesti selkeytetään verkkotunnuslain tuomia muutoksia verkkotunnuksiin liittyen. Tietoturvaan liittyviä kohtia selvitetään laajemmin, jotta niihin liittyvät velvoitteet käyvät paremmin ilmi.

Hinnoittelu

Asiakkaidemme eduksi emme korkota webhotellipalveluiden tai verkkotunnuksien hintoja vuoden vaihteessa vaan palveluiden hinnoittelu pysyy samana myös vuonna 2018!



Tiedotamme kaikista muutoksista tarkemmin tiedotteissamme, kun niiden ajankohta on lähempänä.

Meillä on suuret odotukset vuodelle 2018. Työskentelemme tulevana vuonna aktiivisesti parantaaksemme entisestään kaikkia palveluitamme.

Kiitokset vielä kerran kuluneesta vuodesta ja mukavaa joulun odotusta sekä onnellista uutta vuotta 2018!

Ennen kaikkea onnea ja menestystä vuodelle 2018!