17.12.2015

Vuosi 2015 ja vuoden 2016 päälinjat!

Vuosi 2015


Vuosi 2015 osoittautui ympäröivästä taloustilanteesta huolimatta erinomaiseksi. Liikevaihtomme kasvoi jälleen kerran edellisvuodesta. Panostamme jatkuvasti palveluidemme kehittämiseen ja sen työn tulokset näkyvät vuosi vuodelta liikevaihtomme jatkuvassa kasvussa. Suurin kiitos tästä kuuluu kuitenkin asiakkaillemme!

Kiitos Teille vuodesta 2015! Toivotamme kaikille asiakkaillemme hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2016!


Muutoksia ja päivityksiä vuonna 2016

Vuoden 2016 aikana teemme pieniä muutoksia ja päivityksiä kaikilla palveluidemme alueilla.

Nimipalvelimet yhdistyvät myös vanhemmilla palvelimilla käyttämään yleisiä nimipalvelimiamme ns1.suncomet.fi ja ns2.suncomet.fi. Näin myös vanhemmille palvelimille saadaan käyttöön vakaampi ja tehokkaampi nimipalvelu, joka myös vapauttaa enemmän palvelimien resursseja asiakkaiden käyttöön.

Hallintapaneelien ulkoasupohjat muuttuvat palvelin kerrallaan cPanel-hallintapaneelin omaan Paper Lantern ulkoasupohjaan RVSkin ulkoasupohjasta. Tämä takaa hallintapaneelin vakaamman toiminnan päivityksien jälkeen, jossa valitettavasti RVSkin ulkoasupohjien kanssa on satunnaisesti ollut ongelmia.

Näiden pääkohtien lisäksi meillä on suunnitteilla lukuisia palvelimien tehokkaaseen toimintaan ja tietoturvaan liittyviä päivityksiä, jotka eivät näy suoraan ulospäin, mutta välillisesti tulevat näkymään palvelimien harvempina ongelmina ja sivustojen nopeampana toimintana.


Vanhat Plesk-palvelimet S1, P2 ja P3

Valitettavasti kaikkia vanhoja Plesk-palvelimia ei saatu siirrettyä vuoden 2015 aikana erinäisten teknisten ongelmien takia. Lopulta kuitenkin osa Plesk-palvelimista saatiin siirrettyä onnistuneesti ja loputkin Plesk-palvelimista saadaan siirrettyä vuoden 2016 aikana.


Hinnaston muutokset

Euro on jatkanut heikentymistään suhteessa dollariin myös vuoden 2015 aikana. Lisäksi verkontoimittajamme ja palvelinkeskus on ilmoittanut hintojen korotuksista. Tämä pakottaa meitä jälleen tarkistamaan hinnastoamme tammikuun - helmikuun aikana.

Useat verkkotunnusrekisterit ovat ilmoittaneet merkittävistä hintojen nousuista. Erityisesti .org, .biz, .info hinnat ovat nousseet yli 30%. Tämä pakottaa meidän tarkistamaan erityisesti näiden verkkotunnuksien hinnoittelua.

Muiden verkkotunnuksien ja webhotellien hinnat nousevat keskimäärin noin 5%. Nyt kannattaa hyödyntää edullisemmat hinnat ja ottaa lisää esimerkiksi useampi vuosi kerralla ennen tammikuuta!