2019 ja 2020

Mennyt vuosi ja uusi vuosikymmen


2019

Menneenä vuotena jatkoimme palveluidemme kehittämistä. Webhotelli Perus sekä Teho kokivat suurimmat päivitykset ja niiden tehot sekä levytilat kasvoivat yli kaksinkertaisiksi. Toimme myös uuden SitePad-kotisivukoneen asiakkaillemme käyttöön ilman lisäveloitusta. Node.js saapui useille palvelimille testikäyttöön ja se on pian saatavilla kaikille myöskin ilman lisäveloitusta. Superpaketteihin tuli kattava Acronis varmuuskopiointijärjestelmä ja näin myös asiakkaalle saatavilla oleva levytila kasvoi huomattavasti.

Asiakasjärjestelmä koki päivänvalon ja sitä testattiin asiakkaidemme toimesta runsaasti vuoden aikana. Sen on tarkoitus olla laajamittaisesti käytössä vuoden 2020 aikana.

Panostuksemme vuosien aikana on selvästi kantanut hedelmää ja häiriöiden sekä roskapostilistauksien määrä on ollut jatkuvasti laskussa. Tämä näkyi erityisesti vuonna 2019 tapausten ennätysalhaisessa määrässä, joista suurin osa sattui ainoastaan vanhimilla palvelimillamme.


2020

Uusi vuosikymmen jatkaa palveluidemme jatkuvaa kehittämistä. Erityisesti vanhimmat palvelimemme korvataan täysin uusilla entistä tehokkaimmilla palvelimilla. Suurten päivitysten lisäksi palveluita kehitetään kokonaisvaltaisesti kaikilla osa-alueilla. On siis odotettavissa runsaasti pieniä parannuksia pitkin vuotta, joista tiedotetaan erikseen.


Kiitos kuluneesta vuodesta 2019. Onnea ja menestystä vuodelle 2020!